6.2.2014

Jarrua!

Ensimmäistä kertaa olen havahtunut tunteeseen, että tämän opetustyön ei ehkä sittenkään tulisi viedä elämässä kaikkea aikaani ja energiaani. Uuden jakson alettua minulla ei pää pursuile ideoita, en aio toteuttaa mitään opetuskokeiluja, enkä aio joka tunti ylittää itseäni. Aion vetää kursit läpi normisetillä, käyttää aiemmin tekemiäni slideja ja tettää samat tehtävät kuin aiemminkin.

Jäin ihan miettimään, mikä sai aikaan tämän muutoksen ajattelussani. Aiemmin olen joka hetki halunnut ylittää itseni ja "näyttää niille". Kenelle?

Ainoat viimeaikaiset muutokset ovat olleet viime jakson kokeileva portfoliotyöskentely, josta sain opiskelijoista murskapalautetta, ja tieto että työni jatkuvat myös ensi lukuvuonna. Lienee näiden kahden yhteistulos, että tuntuu mukavalta huilahtaa hetki tuttuihin ja kertaalleen testattuihin toimintatapoihin. Rehtori sanoi olevansa tyytyväinen tähänastiseen työhöni, joten minulla ei ole juuri nyt päällä mikään näytön paikka. Olen myös vetänyt koko syksyn sata lasissa ideoiden ja suorittaen. Jonkinlainen uupumus uhkaa takaraivossa, jollen nyt hellitä. On uusi työyhteisö ja uudet opiskelijatkin vieneet osaltaan voimavaroja,

En halua ajatella, että opettaminen on vain työtä, jota käyn tekemässä saadakseni rahaa. Mutta joskus on helpottavaa ajatella, että hieman pienemmälläkin tempomisella se raha kuitenkin tulee.

13.11.2013

Uudessa koulussa

Tänä syksynä olen useaan otteeseen miettinyt, että olisipa taas asiaa varaventtiilille, mutta en ole yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa!

Olin onnekas viime kevään työnhakurintamalla ja sain päätoimisen tuntiopettajan paikan omasta kaupungistani! Ei siis tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan. Nykyinen kouluni on iso lukio, jossa on kaksi biologian ja maantieteen opettajaa ja pakolliset kurssit tarjotaan vuoden aikana kuuteen kertaan. Melkoinen ero siis entiseen pieneen kouluun, jossa maantieteen kakkoskurssi saattoi toteutua vain kerran vuodessa. Minulla on tosin lisätunteja myös eräässä toisessa lukiossa, kun tässä koulussa valitaan melko vähän syventäviä ja soveltavia kursseja. Sopimukseni on vuodeksi määräaikainen.

Kaksi ensimmäistä jaksoa olen ollut melko täysityöllistetty 25 viikkotunnin kanssa, mutta edelleen olen nauttinut työstäni!

Olen saanut oman luokan, jossa on hyvä välinevarasto, paljon kirjallisuutta ja jos jonkinlaista laborointivälinettä ja kivinäytettä. Tunnen kuitenkin määräaikaisena opettajana olevani vain vierailulla täällä. En ole saanut otetuksi seiniltä entisen eläkkeelle jääneen opettajan ripustamia julisteita, vaikka ne vievät tilaa tekemiltämme ryhmätöiltä.

Kävin muutama viikko sitten OAJ:n NOPE- eli Nuori Opettaja -koulutuksessa. Nuorehko opettajatar oli siis edelleen OAJ:n määritelmänkin mukaan nuori! Oli hienoa saada vertaistukea muilta uran alkuvaiheessa olevalta opettajilta ja tietenkin myös hyvää asiatietoa OAJ:n kouluttajilta. Huomasin, että en ole yksin kamppailemassa ajankäyttö-, identiteetti- ja työyhteisökysymysteni kanssa.

22.4.2013

Merta edemmäs kalaan?

Tänä keväänä on ollut auki monta biologian ja maantieteen opettajan virkaa 80 km säteellä kotikaupungistani. Lähtökohtaisesti hienoa!

Olen hakenut neljää virkaa, vaikka ne jäävätkin juuri ja juuri TE-keskuksen määrittelemän työssäkäyntialueeni ulkopuolelle. Yli 80 kilometriä on pitkä matka päivittäin kuljettavaksi, mutta ei kai minulla ole varaa olla ronkeli, jos meinaan työllistyä? Monella pääkaupunkiseutulaisella työmatka on tunti suuntaansa. Kollegani ovat korostaneet, miten hyvältä se näyttää CV:ssä, että on joskus tullut valituksi virkaan, ja kyllähän se omaakin itsetuntoa kohottaisi. Mutta silti...

Siitä ei pääse mihinkään, että 80 kilometriä olisi pitkä matka ajaa joka päivä edestakaisin Pohjois-Savon pimeillä ja lumisilla teillä!

Tässä punnitaan, miten kovasti haluan tätä työtä tehdä. En oikein tiedä olenko valmis uhraamaan pienet lapseni pitkille päiväkotipäiville ja vetämään oman jaksamiseni äärimmilleen. Toisaalta, kannattaisiko silti tehdä nyt se uhraus, jotta tulevaisuudessa olisi vakaa työura?

Näihin kysymyksiin ei liene yhtä oikeaa vastausta. Kuulisin mielelläni lukijoideni mielipiteitä!

2.4.2013

Profiilia ja osaamista tuunaamassa

Tällä kertaa pohdin sosiaalisen median ja muiden sähköisten välineiden käyttöä opetuksessa.

Olen tänä keväänä lähettänyt useampia työhakemuksia opettajan virkoihin ja toimiin. Työpaikkailmoituksissa on korostettu, että hakijan vahvuuksiksi katsotaan sähköisten opetusvälineiden käyttämistä. Tähän olen vastannut hakemuksissani kertomalla miten käytän monipuolisesti sähköisiä oppimisympäristöjä kuten peda.net ja Moodle.

Kumpikin edellämainituista on kuitenkin mielestäni aikansaeläneitä ja kankeita alustoja. En ihmettele, jos opiskelijatkin nurisevat, että niitä on hankala käyttää, eivät muista mistä koko Moodle alunperinkin löytyy ja jos se löytyy, niin salasanat ovat unohtuneet. Opettajalle sivujen päivitys vie varsinkin peda.netissä aikaa, ja vaatii tarkkuutta, että kaikki menee oikein ja näyttää opiskelijan näkymässäkin siedettävältä.

Nyt kun on tullut kehuskeltua käyttävänsä sähköisiä opetusvälineitä, niin kevään mittaan niitä pitää sitten käyttääkin. Aion nyt kokeilla sosiaalisen median käyttöä opetuksessa!

Jotta opiskelijoiden ei tarvitsisi opetella taas jotain uutta sovellusta, ajattelin rohkeasti tehdä kurssille facebook-sivut. Yksi tärkeä syy facebookin valitsemiselle alustaksi on se, että se on minullekin tutuin. Aion kokeilla miten sinne onnistuu kurssin aiheeseen sopivien uutisten linkittäminen (kun kokemukseni mukaan monelle, etenkään omassa asunnossa asuvalle lukiolaiselle, ei tule sanomalehteä kotiin), valokuvien liittäminen (hieman kasvilajintunnistusta, mikäli nuo lumet ikinä kevään aikana sulavat) sekä kurssin aiheista keskustelu ja tiedottaminen. Lisäpisteitä opiskelija saa osallistumalla aktiivisesti keskusteluun.

Olen Helsingin Sanomista lukenut mielipidekirjoituksia sosiaalisen median opetuskäytöstä ja siihen liittyvistä ongelmista. En ole saanut facebookin opetuskäyttöön mitään koulutusta, joten kaikki on oman kokeilun varassa. Tämä lienee nyt sitten sitä työpaikkailmoituksessa peräänkuulutettua "kehittämis- ja kehittymishalukkuutta"?

En ole kuitenkaan vielä luonut facebook-sivuja kurssilleni, koska en ole uskaltanut. Mitä jos mokaan? Pelkään että henkilökohtaisia tietojani ja valokuviani päätyy opiskelijoiden käsiin. Tai vielä pahempaa, opiskelijoiden facebookiin laittamia tietoja päätyy vääriin käsiin. Entä jos teen itseni ihan naurunalaiseksi opiskelijoiden silmissä? Voinko edellyttää kaikkia opiskelijoita kirjautumaan facebookiin?

Jotta pääsisin asiassa eteenpäin tässä on toimintasuunnitelmani:
1. Vaihdan profiilikuvani. Onhan se tähänkin saakka ollut kaikkien nähtävillä, mutta vasta nyt olen tajunnut, että se on tosiaan ihan KAIKKIEN nähtävillä. Vauvankuvat pois profiilista ja jotain neutraalimpaa tilalle.
2. Tutustun ajan kanssa Opetushallituksen suosituksiin sosiaalisen median käytöstä.
3. Yritän löytää jotain kättä pidempää, kuten oman kaupunkini suosituksia, linjauksia, koulutusta...
4. Kohta 3 vetää vesiperän...

Ei, tällä menollahan kevätjuhla puskee päälle ennenkuin olen saanut mitään aikaiseksi! Huoh. En saa edes profiilikuvaa vaihdettua, kun sivusto junnaa ja junnaa, eikä suostu poistamaan kuvaa, jossa istun lapsukaiset suloisesti kainalossani. En minä sitä kuvaa voi käyttää opettajan roolissa. Kun ei edes valokuvan vaihtaminen onnistu, tässä lienee vielä pitkä oppimispolku edessä!

27.3.2013

Kohti TET-jaksoa

Enää viikko jäljellä perhevapaita ennen opetustyöhön paluuta. Tähän kohtaan kuuluu tietenkin todeta, että "mihin se aika on oikein mennyt!" tai "onpa haikeaa!". Koska tämä on kuitenkin opettaja-aiheinen blogi, toteanpa vain, että uusia haasteita kohti!

Työsuhdeasiat ovat pitäneet minut kiireisenä, kun olen selvittänyt itselleni, miten päivärahakuviot menevät sivutoimisen opettajan hommassa, mitä todistuksia tarvitaan työkkäriin, miten toimitaan työttömyyskassan kanssa ja niin edespäin. Luottamusmies kuulosti puhelimessa säälivältä, kun esitin käytännön kysymyksiäni työsopimuksen muotoseikoista, mutta kerroin hänelle olevani iloinen että ylipäänsä on tarjolla jotain työtä.

Muutama viikko sitten päättyi lähikunnassa haku biologian ja maantieteen lehtorin virkaan, jonka 54 hakijasta 51 oli ollut päteviä! Virkaan valitulla opettajalla oli 20 vuoden työkokemus juuri vastaavista tehtävistä, joten en pahoittanut mieltäni, vaikken päässytkään haastatteluun. Mutta samalla logiikalla olen siis vähintäänkin 53-vuotias ennenkuin minulla on mahdollisuuksia saada virka?!

Kävin vauvan kanssa viime viikolla hammashoitajalla, joka kertoi ammattini kuultuaan, että hänen tyttärensä on ensimmäistä vuotta opiskelemassa biologian opettajaksi. En oikein tiennyt olisinko onnitellut vaiko pahoitellut. Siis puhtaasti työtilannetta ajatellen, muutenhan kyseessä on hieno ammatti :)

Lopun vapaa-aikani olenkin viime päivinä käyttänyt työhakemuksen kirjoittamiseen, sillä ensi syksyn bilsanopettajan paikat ovat nyt haussa. Luulisi olevan helppoa hakea työpaikkaan, johon on jo kahdesti tullut valituksi, mutta yllättäen hakemuksen kirjoittaminen onkin melkoista itsetutkiskelua. Mitkä todella ovat vahvuuteni? Miksi juuri minut pitäisi valita? En kai vaikuta liian itsevarmalta? Vai vähättelenkö suotta osaamistani? Mieheni onneksi toimii totuuden torvena ja uskon että hakemus antaa lopulta totuudenmukaisen kuvan minusta. Sen enempäähän en voi asian eteen tehdä, paitsi tietenkin pitää sormet ristissä päätöstä odotellessa.

Pääsiäispyhät aion pyhittää ainakin osittain kurssien valmisteluun. Tuntimäärä viimeisessä jaksossa ei päätä huimaa ja mieheni vitsailikin, että minulla on keväällä työelämään tutustumisjakso, jotta mieleen palautuu mitä siellä oikeassa maailmassa tapahtuu.

3.2.2013

Takaisin lähtöruutuun näköjään

Nuorehko opettajatar on viime päivityksen jälkeen yhä vähemmän nuori (melkein vuosi on kulunut!), mutta varaventtiilille on näköjään edelleen tarvetta, kun paineet alkavat kasaantua. Kivaa että olet tullut taas lukemaan!

Olen viettänyt kesän ja syksyn kotona vanhempainvapailla pienen tyttövauvan ja 4-vuotiaan isoveljen kanssa. Vaikka ihastuinkin opettajan työhön viime lukuvuonna, olen kyllä nauttinut täysin siemauksin siitä, ettei aamulla tarvitse lähteä minnekään ja etenkin siitä, eikä illalla tarvise valmistella tunteja. Lapseni nukkuvat kuin enkelit ja meillä on ollut päivisin esikoisen kanssa mukavaa, vauva on kasvanut siinä mukana.

Suunnitelmissa ei ole kuitenkaan ollut jäädä hoitovapaille, eivätkä ajatukset ole muuttuneet, vaikka leppoisaa onkin ollut ja leijonanosa kanssasisaristani päätyy toisenlaiseen ratkaisuun. Aiempi apurahalla elely ja huoli tulevasta työtilanteesta ovat kaksi työntävää syytä palata töihin, mutta opettajan työstä nauttiminen on yksi suuri vetävä tekijä. Ja kyllä jalan oven välissä pitäminenkin yksi tärkeä syy on.

Olen palaamassa viimeiseksi jaksoksi niin sanotusti sorvin ääreen, kun vauva täyttää 10 kuukautta. Mieheni jää kevääksi lomalle ja isäkuukaudelle. Ensi syksystä ei sitten mitään tietoa olekaan, mutta sen pohdinnan jätän tuonnemmaksi.

Koululla opettajat ovat vasta polkaisseet neljännen jakson käyntiin, mutta minä jo heräilen yöllä murehtimaan, miten ihmeessä selviän viimeisen jakson opettamisesta. Ei periaatteessa pitäisi olla paha rasti, etenkin kun kursseja on vain kaksi ja toisen niistä olen opettanut jo kahdesti aiemmin. Kuitenkin tuntuu kuin en ikinä olisi luokkahuoneen edessä ollutkaan!

Ihan voi kuulkaa palata tuonne ensimmäisiin blogipostauksiin, joissa tuskailin, miten ikinä saan kokonaisen kurssin suunniteltua! Voi apua, enkö ole oppinut sittenkään vielä mitään?!

Myös viime vuoden aikana kehittämäni opettaja-identiteetti on häipynyt johonkin. Koululla käydessäni tunnen olevani kauhtunut mamma, jonka tärkein tehtävä on huolehtia lasten tumpuista ja vaipoista. Miten kukaan voi ottaa minua todesta, kun alan puhua ympäristöekologisista kysymyksistä?! Osaanko koota ajatuksiani yhtään järkeväksi kokonaisuudeksi? Minutko muka huolitaan lakittamaan ylioppilaita?!

Yksi huoli on myös (oman stressinsietokykyni tuntien), miten pystyn keskittymään työhöni, kun tiedän että rintaruokintaan tottunut vauva kaipailisi minua kotiin. Ja jollen käytä valmisteluihin päivällä aikaa koululla, miten varmistan, etten vedä itseäni piippuun valvomalla tuntisuunnitelmien kanssa lasten nukahdettua?

Tässä vaiheessa varmasti 75 % naisista huokaa, että jää nyt sitten hyvä ihminen hoitovapaalle, jos se noin vaikealta tuntuu. Mutta ei se ole tässä pointti! Vaan pointti on se, että johonkin tämä tuskailu piti saada kirjoittaa, ja sitten taas tuulta päin!

9.3.2012

Viitteitä kirjallisuuteen

Olen lomalukemisena tutustunut Katja Bargumin ja Hanna Kokon kirjaan Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. Löysin sen pienen haeskelun jälkeen nettidivarista, kun totesin että kirjan on painos loppunut kustantajalta. Voin todellakin lämpimästi suositella teosta kaikille evoluutiosta tai ylipäänsä biologian perusilmiöistä kiinnostuneille!

Kirja on saanut vuonna 2009 opetusministeriön Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Kiinnostavan sisällön lisäksi kehuja annan kirjan sujuvalle suomen kielelle.

Olen ahminut kirjasta esimerkkejä, joita voin käyttää vielä tämän jakson aikana biologian opetuksessa. Lukujen lopuista löytyy myös hyviä kirjallisuusviitteitä jatkolukemiseksi, kunhan tämä kirja on kaahattu loppuun.

PS. Vastapainoksi yllämainitulle olen myös lomalla lukenut mummolassa vanhoja Anna-lehtiä. Niistä en valitettavasti oppinut muuta kuin sen, mitä viime kesänä olisi pitänyt olla päällä.

4.3.2012

Lomatunnelmissa

Jottei blogi menisi yhdeksi marinaksi, päivitän tähän väliin lyhyesti aurinkoisia lomatunnelmia :) Hiihtoloma alkoi juuri ja suuntaamme lapsen kanssa mummolaan. Mitään järkevää kouluun tai opettajuuteen liittyvää kirjoitettavaa ei ole, koska olen oikeastaan jo heittäytynyt täysin vapaalle! YO-valvonnat ja kokeiden korjaamiset odottavat sitten loman jälkeen, mutta niitä ei tarvitse vielä stressata.

Viimeisellä viikolla pidin yo-tentit sekä biologiassa että kemiassa. Jälkimmäiseen minulla on muodollinen pätevyys, mutta en ole sitä opettanut opetusharjoittelun jälkeen. Vaikka etukäteen jännitin kemian tenttiä varmasti enemmän kuin opiskelijat, ja pelkäsin menettäväni kasvoni totaalisesti, yllättäen kemian perusteet putkahtelivatkin ihan hyvin mieleen kun niitä kertailtiin abien kanssa.

Hiihtolomalla teen todennäköisesti samaa kuin syyslomallakin, eli luen naistenlehtiä, tapaan ystäviä ja ulkoilen.

ps. Näillä näkymin saan kuin saankin määräaikaisen sopimuksen myös ensi lukuvuodeksi. Paikka on ensi lukuvuonna sivutoiminen, mutta pidän sopimusta kuitenkin sekä tasa-arvon riemuvoittona että luottamuslauseena kuluvan lukuvuoden tehdystä työstä.

27.2.2012

Kukas kissan hännän nostaisi pöydälle?

Olen siirtynyt tässä jaksossa johonkin seesteiseen leijuntatilaan, jossa ehdin valmitella tunnit huolella, minulla ei ole aamuisin kiirettä ja lapsi sanoo hoidosta haettaessa: "Huomenna tulet kyllä hakemaan myöhemmin!" Kotona ihmettelen, mihin kuluttaisin kaiken vapaa-ajan, ja olenkin alkanut tehdä iltaisin kävelylenkkejä ja mennä ajoissa nukkumaan. Äkestään kuulostaisi, että olen vihdoin normaalin ihmisen elämänrytmissä, mutta tosiasiassa minulla on tässä jaksossa vain 2 kurssia, mikä tarkoittaa 1-2 oppituntia päivää kohden.

Olen nauttinut hitaasta päivärytmistä ja yhteisestä ajasta perheeni kanssa. Olen myös voinut mennä pitämään oppitunteja hyvin nukkuneena ja hyvin valmistautuneena, mikä on lisännyt itsevarmuuttani ja mahdollistanut uusien opetusmuotojen soveltamisen. Harmi vain, että tällaiset jaksot ovat todella harvinaisuuksia ja tilanne tarkoittaa, etteivät opetusvelvollisuuden tunnit millään täyty.

Tilanne sopii kyllä hyvin yhteen viikko viikolta raskaammaksi käyvälle kropalleni. Olen myös alkanut orientoitua ensi lukuvuoteen, jonka tulen sittenkin kokonaisuudessaan viettämään kotosalla lasten kanssa: ensin vanhempainvapaalla ja keväästä kesään hoitovapaalla.

Rehtorin kanssa on kuitenkin käyty tiukkoja keskusteluja sukupuolten välisestä tasa-arvosta määräaikaisiakin paikkoja täytettäessä, ja tilanne ensi vuoden suhteen on vielä kesken. En nimittäin purematta niele sitä, että raskauden vuoksi en saisi jatkosopimusta ensi vuodeksi, olkoonkin että toinen opettaja hoitaisi koko lukuvuoden opetukset. Voimassaoleva sopimus kuitenkin näyttäisi hyvältä, jos ja kun kyseinen paikka vuoden päästä keväällä tulee hakuun toistaiseksi voimassa olevana. Toisaalta jos paikka täytetään tulevana lukuvuonna sivutoimiseksi, niin sopimuksesta ei oikeastaan ole mitään hyötyä palvelusvuosien kertymisen tai äitiysvapaan palkan suhteen. Aika näyttää oliko ärhentelystä loppujen lopuksi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mikähän sanonta nyt tähän väliin sopisi... Ei savua ilman tulisieluista opettajaa? Tuli nostettua kissan häntä pöydälle asti?

1.2.2012

Arvioinnin epämukavuusalueella

Opiskelija-arviointi on yksi opettajan työn kinkkisimmistä jutuista. Nuori opettajatar ei vielä osaa mielestään toteuttaa monipuolista, tasapuolista ja kannustavaa arviointia. Pidemmän linjan kollegat tiukkaavat perusteluja juuri tietyn pistetaulukon käyttöön, kun itse olen vasta jotenkuten saanut katsottua, että paremmin asiat oppinut opiskelija saisi korkeamman numeron kuin huonommin homman sisäistänyt toverinsa. Opettaja käyttää työssään julkista valtaa, mikä tuo mukanaan vastuun siitä, että vallankäyttö on oikeudenmukaista, läpinäkyvää ja tasapuolista. Käytännössä tämä vallankäyttö kulminoituu opiskelijoiden oppimisen arviointiin.

Lukiossa perinteisesti käytettyjen esseevastausten arviointi on hurjan hankalaa, kun opiskelija on tavallaan heitetty uimataidottomana veteen: "Kirjoita tästä aiheesta kaikki mitä tiedät!" Tunne on varmasti samanlainen kuin opettajalla olisi, jos opetussuunnitelmassa lukisi: "Opeta biologian olennaisimmat asiat". No, tarkemmin ajateltuna ei se valtakunnallinen opetussuunnitelma paljon tuon kummoisempi olekaan... Opetussuunnitelman ylimalkaisuus ja käytettävien menetelmien vapaus tuo myös tuskaa. Mistä minä tiedän, mikä tässä on oleellista ja miten minä testaan sitä tietojen ja taitojen hallintaa!

Esseevastauksen kirjoittamista ehditään harjoitella harmittavan vähän peruskurssien aikana. Olen käynyt useaan otteeseen keskustelua siitä, onko esseevastaus todella paras mittari siitä, miten hyvin opiskelija ymmärtää elämän perustavanlaatuisia ilmiöitä. Kuitenkin se on tärkeä asia oppia, koska ylioppilaskirjoituksissakin essee on pääasiallinen vastausmuoto.

Mitä esseevastaus loppujen lopuksi mittaa? Jos ajatellaan lukiota akateemiseen tutkimukseen valmistavana oppilaitoksena, niin silloin esseevastaus kyllä antaa eväitä jäsennellyn tieteellisen tekstin tuottamiseen. Mutta toisaalta, kuinka moni loppujen lopuksi päätyy tekemään tieteellistä tutkimusta leipätyökseen? (Toivottavasti ainaakaan kovin moni ei joudu puolivahingossa kuten minä!) Tutkimustyössä suurin osa ajasta ei suinkaan, ainakaan alkuvaiheessa, kulu artikkeleiden kirjoittamiseen vaan se on kokeellisen tiedon hankkimista sekä aiemman tutkitun tiedon hakua, suodattamista ja yhdistelemistä.

Kuuntelin Itä-Suomen Opettajapäivillä Opetushallituksen yleissivistävä koulutus -toimintayksikön johtaja Jorma Kauppisen luennon lukiokoulutuksen kehittämisestä. Hän esitteli tulevia linjauksia lukion opetussuunnitelman uudistamiseksi, joissa oleellisena osana on ylioppilastutkinnon reaalikokeen muuttaminen pois käsin kirjoitettavista esseistä kohti tiedonhaun taitoja. Mikäli näitä taitoja mitataan yo-tutkinnossa, niiden opettaminen ja arvioinnin tulee olla keskiössä koko lukiokoulutuksessa.

Olen mukana kaupunkimme lukioiden arvioinnin kehittämishankkeessa, jossa kokeillaan tietoteknisten välineiden käyttöä opiskelija-arvioinnissa. Toistaiseksi olen käyttänyt kouluumme hankittuja kannettavia tietokoneita vasta verkkotehtävien jakamiseen, esitelmien työstämiseen sekä kirjasarjan sähköisten työkirjatehtävien tekemiseen. Hankkeessa olen kuitenkin saanut jo paljon hyviä työskentelyvinkkejä verkossa tehtäviin harjoituksiin, internetiä hyödyntäviin kurssikokeisiin sekä erilaisiin koemuotoihin, kuten ryhmässä tehtävä koe.

Nuorena opettajattarena tunnen että minua kiskotaan moneen suuntaan. En vielä hallitse kunnolla perinteisen koearvioinninkaan perusteita, mutta jo jotain uutta pitäisi kehittää ja soveltaa. Toisaalta, tulevaisuuden suuntaviivat tiedostaen, pitäisikö minun ylipäänsä jumiutuakaan eseevastausten teettämiseen kurssikokeessa? Mihin tässä pitäisi oikein voimavaransa suunnata?

On tunnettu fakta, että oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Arvioinnin kehittäminen ja tasapuoliseksi arvoijaksi oppiminen ilmeisesti kuuluukin olla hieman epämukavaa. Ei siis auta muu kuin jatkaa opettelua.